Blogin 5 uusinta
Blog Index
The journal that this archive was targeting has been deleted. Please update your configuration.
« Paluu tulevaisuuteen feat. Zeo sleep coach | Main | Smartshake »
Tuesday
Sep062011

Kovin juttu ikinä

Olin kirjoittamassa tekstiä otsikolla "Palautumisen lyhyt oppimäärä" kunnes...

Tuli fiilis, että olisin ampumassa itseäni jalkaan, kuin Plaxico Buress konsanaan. Jotenkin palautumisen korostaminen alkoi tuntua hieman huonolta vedolta maailmassa, jossa "enemmän vähemmällä"-mentaliteetti on tällä hetkellä jo valmiiksi se kovin juttu ja fyysisen aktiivisuuden suhteen valtaosa ihmisistä ei juuri muuta teekkään kuin palautuu. Levossa kehitys tapahtuu, mutta rajansa sillä levollakin!

Lähtökohta siinä, että päätetään aloittaa treenaaminen ja ensimmäisenä halutaan kuitenkin päästä niin vähällä kuin mahdollista, on jollain tavalla kiero. Siksi en ole varmastikkaan esimerkiksi 4-hour bodyn suurin fani. Lähes kaikki aloillaan menestyneet, oli kyse sitten urheilusta, musiikista, tai vaikka työelämästä, ovat usein jossain vaiheessa käyttäneet monien mielestä lähes päättömästi aikaa ja energiaa omaan asiaansa. Valinta on myös yleensä poikkeuksetta ollut täysin oma. Tekemisessä on mukana intohimoinen suhtautuminen asiaan ja sen parissa on haluttu olla tekemisissä niin paljon kuin mahdollista jopa monesta muusta asiasta vähän (ai suhteellista? Jep, tiedetään..) tinkien.
Vasta tämän vaiheen jälkeen toiminnan tehostaminen erilaisin keinoin on se mikä saattaa tuntuakkin tuovan ne parhaat tulokset ja ns. "bang for the buck:n" eli parhaan vastineen satsaukselle, ja mielellään sitä myötä päästään jopa vähän leikaamaan sitä ajallista sijoitusta sen asian suhteen, sekä pistämään ne paukut taas jonnekkin muualle.

Kuten itse ylempänä ja moni muu muualla puhuu intohimosta menestyksen tekijänä, eivät onnistumiset ja eteenpäin menemiset silti täysin intohimoista suhtautumista vaadi. Innostuneisuudella porskuttaa nimittäin todella pitkälle myös ja sitä kyllä löytyy jo monelta. Siitä miten ja mihin se sitten saadaan kanavoitua on eniten kiinni pysyykö meininki yllä vaikka koko elämän, vai lopahtaako alkutekijöihin.
(Kirjoitin aiemmin 10 in 10 out-periaatteesta joka kyllä natsaa tässäkin yhteydessä esiin nostettuna eli kannattaa käydä lukemassa jos sitä et ole tehnyt.)

Tiedättehän sananlaskun: "Tyhmä koittaa heti päästä vähemmällä, viisas paljon töitä tekee ja päättää sitten haluaako päästä vähemmällä."

...no se tuli ihan omasta hatusta ja juuri minkäänlaista yhteyttä suomen kielioppiin ei taida löytyä, mutta samapa se. Vanhan kansan versio ei nyt sopinut tähän kovin timanttisesti. Sananlaskun oldschool version kunniaksi voidaan mainita se, että kyllä kahdesta innostuneesta ihmisestä viisaampi tosiaan etsii ne keinot hyödyntää sitä innostustaan tehokkaasti tyhmemmän koheltaessa omiaan "mää tiiän nää jutut"-mentaliteetilla. Viisas saattaa siten saavuttaa edistystä ja parempia tuloksia verrokkiaan huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Tämän tuloksena into pelkästään kasvaa, kuin nälkä syödessä ja vähemmällä ei edes haluta päästä. Sillä toisella kaverilla into yleensä katoaa kummallisesti jonnekkin ja siirrytään jo säätämään seuraavan asian parissa samalla meiningillä.

Reader Comments

There are no comments for this journal entry. To create a new comment, use the form below.

PostPost a New Comment

Enter your information below to add a new comment.

My response is on my own website »
Author Email (optional):
Author URL (optional):
Post:
 
Some HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>